Lassi Nummen (1928–2012) “Kaikki elämän aamut” on yksi suosikkirunoistani. Se on mukana teoksessa “Kaikki elämän valo”, johon on koottu runoja vuosilta 1996–2007. Runo kertoo lapsenlapsiinsa ihastuneesta isoisästä mutta myös muusta: valosta, ilosta, toivosta – elämästä.
Runo jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä ja pisimmässä jaksossa kuvataan lähtötilanne eli aika, paikka ja ihmiset.
On talviaamu. Kirkas valo paistaa makuuhuoneeseen, ja keittiöstä kuuluu isän ja pojan ääniä. Ne havahduttavat kertojan unen ja valveen rajamaille.
Keittiö on täynnä riemua. Aamupala ei ole siellä tylsä arkirutiinii, jonka tarkoitus on täyttää vatsa ja tankata energiavarastot.
On viikonloppu tai loma, joten kiire tai velvoitteet eivät sanele tahtia. Isä ja poika keskittyvät syömisen sijasta leikkimiseen ja pelaamisen.
He ovat samalla puolella, eivät toisiaan vastaan. Perhe pitää yhtä muuta maailmaa vastaan, siksi se on olemassa.
Se selityksistä, on aika päästää runoilija ääneen.
Helmikuu. Kahdeksan tai puoli yhdeksän,
pakkasaamun valo.
Keittiössä
läpi unen
isän ja pojan iloiset äänet:
pelaavat
aamupalan ääressä
kuvaruudun sähköisessä avaruudessa
korttia, puzzlea, labyrinttiä.
Helminä kilahtelevat
nelivuotiaan riemunhetket:
“Vitonen, vitonen! Klikkaa!
Tuli valmiiksi! Tämä oli jo kolmas.
Pian, pian, iskä, muuten noita nappaa hannut meidät!
Ehdittiin, voitettiin, hei!”
Havainnoitsijasta aktiiviseksi toimijaksi
Alussa lähinnä tehdään havaintoja ja kuvataan, mitä ympärillä tapahtuu. Toisessa osassa kertojasta tulee aktiivinen toimija ja osa runoa.
Kertoja nauttii tilanteesta, vaikka ei ole itse sen keskipisteessä. Se on mahdollista, koska hän kokenut vastaavia hetkiä oman poikansa kanssa.
Hän haluaa pitää kiinni tunteesta, että elämä jatkuu.
Aivan kohta
nousen, näen.
Jo tänne kuulen
unen lävitse
silmien loisteen.
Vielä hetki, vielä hetki…
Sitten seuraa runon huippu ja johtopäätös, joka on rakennettu huolella. Se ei olisi mitään ilman alkua ja keskiosaa, se on jotain enemmän niiden kanssa.
Kaikki elämän aamut. Kaikki elämän valo.
Tämä on kaunein rivi suomen kieltä, minkä olen koskaan lukenut. Se on paljon sanottu kirjoittajalta, joka arvostaa aktiivisia verbejä.
Valo symboloi järkeä, uskoa ja johdatusta
Runossa ei puhuta suoraan uskonnosta, mutta minusta siinä on hengellinen pohjavire. Se johtuu siitä, että valoa pidetään usein järjen, uskon ja johdatuksen symbolina.
Runoilija Jarkko Laine on ilmaissut tämän ajatuksen hienosti: “vai liekö ajatuksien valoa/ sen verran että erotamme/ kituliaan liekin, elämän.”
Viimeinen rivi ei ole pelkästään kaunis, se on vaikuttava. Se ylittää riman, jonka runoilija Caj Westerberg on asettanut sanoille.
Hän kirjoitti
kuin kaikki kuolema olisi jo käynyt,
niin kuin kaikki täällä olisi
ihmettä.
Ja sanat, niin lujat,
että ne kantaisivat kaiken
ja kaiken läpi: seinien, kuoleman, elämän.
Minusta Lassi Nummen runo kantaa kaiken ja kaiken läpi. Sanat tarjoavat iloa ja toivoa, eikä niitä ole koskaan liikaa tässä maailmassa.
Siinä on mukana elämän valo, joka loistaa jokaisessa ihmisessä.
Lue myös nämä 👇
- Hyvä teksti vaatii työtä niin Bob Dylanilta kuin tavallisilta kuolevaisilta
- Uskonto Ilkka Koposen runokielessä – rikkautta ja syvyyttä
- Parta kasvaa Pertti Niemisen Niin kiire tässä elämässä -runokokoelmassa
- Bob Dylan: “Olet idiootti beibi, ihme että osaat edes hengittää”
- Mitä voimme oppia kirjailijoilta – samat lait toimivat fiktiossa ja asiaproosassa