Runoilija Pertti Niemisen (1929–2015) kokoelma “Niin kiire tässä elämässä” ilmestyi vuonna 1972. Se on yksi niistä runokirjoista, joiden pariin palaan säännöllisesti. Nieminen kirjoittaa muun muassa rakkaudesta, luonnosta ja vanhemmuudesta. Ja omasta parrastaan.
Minun on helppo lähteä mukaan Pertti Niemisen runojen maailmaan. Viisaus on kiteytynyt yksinkertaisiin ja selkeisiin ajatuksiin, kokemuksiin ja konkretiaan. Runot eivät ole mitään kirjallisen eliitin keskinäistä kielipeliä, joka karkottaa tavalliset lukijat.
Runokokoelman pääaihe on – näkökulmasta riippuen – klassikko tai klisee: rakkaus. Runoilija on hyvin tietoinen tästä asiasta.
Kaikki on jo sanottu, kirjoitettu:
minä vain sanon sen sinulle, sinulle
vielä kerran.
Nieminen ymmärtää, että täysin uuden luominen ja keksiminen on mahdotonta. Ei mitään uutta auringon alla, niin kuin Raamatun Saarnaaja julisti lähes kolmetuhatta vuotta sitten. Koska kaikki on jo kirjoitettu, omaperäisyys syntyy näkökulmasta ja tavasta tulkita asioita.
Nieminen perustelee kirjallisen hankkeensa sillä, että hän kohdistaa sanansa suoraan muusalleen. Kun ikiaikaista teemaa käsittelee henkilökohtaisella tasolla, siitä tulee kahden ihmisen välinen ja ainutlaatuinen asia. Näin loppuun kaluttu aihe herää eloon.
Parta on mukana kolmessa runossa
Rakkaus on teoksen pääteema. Mutta mukana on muitakin toistuvia aiheita, kuten luonto, joka usein inspiroi runoilijoita. Myös kiinalaiset runoilijat saavat palstatilaa. Se ei ole yllätys, sillä Pertti Nieminen käänsi kiinalaista runoutta suomeksi.
Ja sitten on se minua eniten koskettava aihe: parta on mukana kolmessa runossa. Ennen kuin mennään niihin, tarkistetaan, millä oikeudella runoilija kirjoittaa aiheesta.
Sekö, joka asuu Heinävedellä
eikä ole koskaan nähnyt heinää ja vettä
sekö ne totuudet laukoo?
Nieminen vierastaa ajatusta, että totuus löytyisi eristäytymällä maailmasta. Pitää olla mukana tekemässä ja kokemassa, muuten jää teorian ja viisastelun tasolle.
Tarkistetaan siis, onko Niemisellä itsellään parta. Kyllä on, kirjoituslupa myönnetty.
Runoista voi löytää itsensä
Runoista ja kirjallisuudesta ylipäätään voi nauttia monella tavalla. Yksi on se, että kirjoittaja kiteyttää omat ajatukset, kokemukset tai tunteet tavalla, johon ei itse kykene. En ole löytänyt itseäni kovin monesta runosta, mutta tässä osuu kaikki kohdalleen.
Vähän minulla oli teille annettavaa:
pehmeä sydän, kova parrankasvu,
hupsuutta sentään melkoisesti,
ja kärsimättömyyttä.
Hyvin te ne tasasitte.
Hyppään helposti isän asemaan, joka pohtii, mitä on hän pystynyt lapsilleen antamaan. Empatia, parta ja huumori ovat kaikki minulle tärkeitä asioita. Poika on perinyt minulta partageenit, ja tytärkin vinoilee siihen malliin, ettei huumori ole täysin vieras laji.
Pehmeä sydän ja kova parrankasvu – tämä on hienoa ja oivaltavaa sanankäyttöä. Pehmeä sydän on kielikuva, joka korostaa empatiaa. Kova parrankasvu on fyysinen ominaisuus, joka viittaa kasvunopeuteen, ei parran tai leuan kovuuteen.
Kyse ei ole vain yksinkertaisesta pehmeän ja kovan vastakkainasettelusta, vaan myös leikkauksesta metaforasta konkretiaan. Siksi se toimii.
Miksi runoilija kasvattaa partaa?
Ensimmäisessä runossa parta oli osa kokonaisuutta, mutta sitten naamakarvat pääsevät pääosaan. Mukana on melkoisesti mainittua hupsuutta.
Nyt minä sitten taas kasvatan partaa.
Koska poikani ovat kasvaneet
minua komeammiksi,
sanoo Helena.
Huumori syntyy siitä, että monet tekomme ja päätöksemme perustuvat peri-inhimillisiin motiiveihin. Joskus emme edes tunnista meitä liikuttavia syitä, mutta muille niiden sanoittaminen on helppoa. Runossa on mukana myös aimo annos raikasta itseironiaa.
Motiivit palautuvat isän ja poikien väliseen miehiseen kilpailutilanteeseen. Vanhan miehen mahdollisuudet kisata nuorempien kanssa ulkonäköasioissa ovat rajalliset mutta eivät olemattomat. Parrankasvu lisääntyy iän karttuessa, ja naiset suosivat tutkimusten mukaan partaisia miehiä. Ja runoilija tietää, miten kasvatetaan parta.
Parran huomiointi hivelee itsetuntoa
Parta herättää huomioita ja kerää kommentteja, koska se sijaitsee näkyvällä paikalla.
Oi miten mieheksi tunsin itseni:
iltapäivällä sanoit,
ettei muhkea partani toki
aamulla vielä näkynyt.
Symbolien syntydynamiikkaan kuuluu, että konkreettisista seikoista tulee edustamiensa asioiden symboleja. Parta on miehisyyden merkki, siksi huomio hivelee runoilijan itsetuntoa.
Runon perusta on parran symboliarvossa. Seuraava taso on totuttujen lainalaisuuksien hylkääminen, sillä kenellekään ei kasva muhkea parta alle päivässä. Paitsi runoissa ja saduissa.
Arkisempi tulkinta voisi olla se, että muusa valehtelee runoilijalle. Tämä tietää, mistä narusta pitää vetää, jotta kynäniekka pysyy hyvällä tuulella.
Loppusanat: lue runoja omalla tavallasi
Runoja voi lukea ja tulkita monella eri tavalla, ja kaikki tavat ovat yhtä oikeita. Parta on vain pieni sivujuonne Pertti Niemisen runoudessa. Joku muu poimisi toisen teeman. Juuri tämä tekee runojen lukemisesta mielenkiintoista, koska jokainen löytää niistä eri asioita.
Lue lisää parta-aiheista 👇
- Kaikenkarvaiset partavinkit – eläinten parhaat neuvot ihmisille
- Parta vai ei – hyvät ja huonot puolet
- Sileäksi ajeltu vuosisata – 1900-luvun partahistoria
- Naiset tykkäävät parrasta – miksi mies ajaa karvat?
- Miksi mies kasvattaa parran – 14 hyvää syytä
- Kaikki karvani haivenista metsuripartaan
Lue lisää runoista 👇
- Hyvä teksti vaatii työtä niin Bob Dylanilta kuin tavallisilta kuolevaisilta
- Uskonto Ilkka Koposen runokielessä – rikkautta ja syvyyttä
- Lassi Nummen Kaikki elämän aamut -runo kantaa kaiken läpi
- Bob Dylan: “Olet idiootti beibi, ihme että osaat edes hengittää”
- Mitä voimme oppia kirjailijoilta – samat lait toimivat fiktiossa ja asiaproosassa